Tänä vuonna STravel blogin aloittamisesta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Tavallisesti olisin kirjoittanut tästä postauksen huhtikuussa, muistellut blogivuosia ja koonnut kuluneen vuoden tapahtumia. Olin …
10 vuotta STravel | Elämäni raskain vuosi

matkablogi – travel blog

Tänä vuonna STravel blogin aloittamisesta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Tavallisesti olisin kirjoittanut tästä postauksen huhtikuussa, muistellut blogivuosia ja koonnut kuluneen vuoden tapahtumia. Olin …

Vuosi alkaa jälleen olemaan lopuillaan ja perinteiseen tapaan nyt muisteltaisiin niitä kuluneelle vuodelle suunniteltujen matkojen kohokohtia, hetkiä ja retkiä. Muisteltaisiin lentomaileja, kymmeniä hotelleja ja makuelämyksiä …

Viime vuoden lopulla ilmassa oli leipiintymistä matkustamiseen, eikä mikään oikein jaksanut sytyttää sitä palavaa intoa matkustamiseen. Jopa palo iki-ihanaan Italiaan oli lääkitty hetkeksi käytyäni siellä …

Vuosi 2018 on lopuillaan, enkä voi muuta kuin (kliseisesti) todeta, että uskomattoman nopeasti tämäkin vuosi on jälleen vierähtänyt. Kulunut vuosi on ollut kiireinen ja tapahtumarikas …